perjantai 11. toukokuuta 2012

Osallistujien kommentteja ja kuvia


Pispalan Pidempi Perjantai antoi yhteisen lahjan



Olen seissyt nenä jäässä muiden kanssa Tahmelan rannassa, kevätauringossa, voimistelemassa pupun soittaman musiikin tahtiin.
Mäkikadulla lapsille oli tarjolla munien etsintää. He tarttuivat toimeen innoissaan. Munista löytyi tarina, josta kasvoi pääsiäissaarna. Pihan perältä paistoi Pyhäjärvi.
Tahmelanrannassa esittäydyttiin tutuille ja tuntemattomille. Ihmeteltiin toistemme auringonvalossa kylpeviä naamoja. Kaukaa harjun takaa oli saapunut vieraita. 
Hirvitalon pihassa residenssitaiteilijat Jodie Baltazar Puolasta ja Suva Intiasta koristelivat jättimäistä pääsiäismunaa: munan runkona käytettiin keinua, jossa monet ovat keinutelleet menneinä kesinä Taidelehdossa.
Kurpitsatalolla toiveiden siemenet jäivät itämään. Komeasti remontoidussa kahvilassa oli samaa ajattomuutta kuin myöhemmin Rajaportin saunan virsilöylyissä. Naisten puolella turpeella itsensä valellut, primitiivien enkelikuoro lauloi kauniisti. Saunan hämärässä tummat turvenaamiot yhdistivät niin kirkossa virtensä ulkoa oppineet kuin sanoja kosteista nuoteista tavanneet kuorolaiset. Miesten puolelta kajahti möreämpi versio virsistä, kuin kumeana kaikuna. Virsissä oli samaa ajatonta kaihoa kuin iskelmissä, siihen oli helppo yhtyä.
A


PPP oli hämmentävän hieno kokemus. Erityisesti mieleeni jäi teeseremonia, tanssit nuotion ympärillä ja yömessu. Tunnelma näissä oli voimakkaan yhteisöllinen ja hetkittäin jopa mystinen. Olimme yhtä.
Yst. terv.
Timo Pöyhönen
Nuorten aikuisten pastori


Tulin jännittyneenä, ihmiset sai innostumaan olosta ja rentoilusta. Tehtiin seppeleitä ja oltiin ylpeitä. Näin rajaportin saunan ekaa kertaa. Olin ekaa kertaa ikänä joogassa, se oli onnellista. Brunssi oli ihana ja koin yhteyttä ihmisiin, joita vasta ihan vähän tunnen.
O


Hei.
Oli jännittävää mutta mukavaa kohdata eri sukupolvien pispalalaisia kirjastolla lauantai iltapäivällä. Ai mikä jännitti?  No, sepä tietenkin, että ollaanko ihan  eri maailmasta, tuovatko vuosikymmenet ja kokemukset väliin liikaa  taakkaa ja esteitä, joita ei voi ylittää. Tärkein  havainto minulle oli, ettei  kaikkea voikaan ylittää, mutta ei tarvitsekaan. Pääasia  että hyväksytään ja osataan kuunnella. Hyvällä mielellä lähdettiin naapurini Sjöblomin Liisan kanssa kotiin  ja onniteltiin itseämme: olimme ainoat sukupolvemme, 65v, edustajat.  Toisaalta tietysti ihmettelimme, missä muut olivat. Eikö nuorempien ääni kiinnosta?  Vai pelottaako se?
Ennakkoluulonsa kannattaa aika ajoin päivittää, koska ennakkoluuloista vapautuminen on aina suuri onni, juttelimme. Seuraavana päivänä keksin mielestäni hienon idean. Emmekö voisi perustaa  Pispalan mummut ja vaarit kerhoa? Kokoonnuttaisiin kirjastolla juttelemaan asioista tai vaikkapa askartelemaan.  Kaiken ikäisten osallistuminen olisi tietenkin toivottavaa.
Terveisin Kristiina Harjula




Oli hienoa muovailla itsekseen rauhassa savea, ja tanssia yhdessä
isolla porukalla tulen ympärillä rumpujen tahtiin. Enpä ole
kirkkoakaan noin täynnä ennen nähnyt. Pispala näytti voimansa.
Jani Valtari

 

PPP kokemus: päällimmäisenä mieleen ovat jääneet villit nuotiotanssit ja -laulut sekä riemullinen ja vapautunut jumalanpalvelus - ja kaikki tämä yhdessä vanhojen ja uusien tuttujen! Kiitos huikeasta elämyksestä!
Suvi



Oli aivan mahtavaa tehdä yhteistä matkaa eri pispalalaisten yhteisöjen ihmisten kanssa. Tärkeintä on matkanteko, vaikka itse tapahtumakin oli yhtä juhlaa. Erityisesti saunominen ja virsien hoilaaminen Rajaportin saunassa, la-illan nuotiohengaus Tahmelan rannassa, lyhtykulkue ja yömessu olivat sykähdyttäviä. Oon vieläkin ihan täpinöissäni tuosta kaikesta ja uusista ystävistä.
~m~



"Tuliväen esityksen jälkeen tanssittiin nuotion ympärillä. Tuli leikkisästi mieleen että ehkä on ollut kaksi heimoa, toisella nuotio ja toisella rummut ja kun ne kaksi ovat yhdistyneet niin sitten on alkanut mennä lujaa."
"Virrenveisuu saunassa oli vahva kokemus. Komeasti jylisi seinillä ja väliin oli hyvä levähtää kuuntelemaan kiukaan takaa kantautuvaa tyttöjen laulua. Niissä löylyissä pehmenee ja kun vielä haukkoi happea laulaaksen niin jo alkoi sumeta."
"Harvinaisen monipuolinen pääsiäinen."
Juho


Tottakai osallistuminen lauantain tilaisuuteen nosti mieleen oman Tahmelassa asumisen historian ja nyt se onkin sitten pyörinyt päässä monta päivää !
Kiteytys on kuitenkin se että kun laskin että itse olin vasta (!) päälle kolmekymppinen kun meille tuli tilaisuus edullisesti muutta Tahmelaan, toivon että tulevaisuudessakin sama mahdollisuus nuorille perheille säilyisi.
Vaikka se tuntuukin tällä hetkellä utopialta (?) luotan tässäkin omaan kokemukseen.
Me päätimme mieheni kanssa että teemme kaikkemme ja voitavamme jotta Pispala säilyy, ryytimaa säilyy, tunnelma säilyy jne, että ainakaan meidän ei tarvi hävetä tekemisiämme täällä.
Kun lauantaina näin että sama henki elää edelleen niin optimismi valtasi, tottakai säilyy kun nuoret ovat edelleen samaa mieltä.

Vaikka yksi ihminen tai yksi perhe ei voi vuodessa saada paljoa aikaan, niin ehkä sentään jotain 30 vuodessa jos tahtoa on.

Lopuksi vanhan ihmisen neuvo nuorille:
Muistakaa Lauri Viidan teksti  "usko, tahdo jotakin, niin se kerran tapahtuu"
Minä ainakin luotan että " Yhä liikkuu Henki täällä"
(sitaatit Luominen, 1947)

Tuli turhan pitkä, en kuitenkaan osannut tiivistää,
sitä en ole tähän ikääni oppinut

t Liisa Sjöblom



tiistai 17. huhtikuuta 2012

Kuvia tapahtumasta

Blogiin on lisätty uusi osio kuville Pispalan Pidemästä Perjantaista. Jos sinulla on materiaalia jota haluaisit jakaa, lähetä se toki meille.

ValokuvaGalleria


Video Tuliesityksestä

tiistai 3. huhtikuuta 2012


Pispala Better Friday -program:


Pispalas better Friday in Finnish longer Friday, starts on Good Friday and continues on Saturday. This Easter weekend various communities in Pispala provide a treasure map adventure across the mighty Pispala hill. Through the various activities provided by the different communities you will get to take part and taste the uniqune spirit that unifies the town community. We promise you extraordinary situations of sharing and coming together. So take a little money to cover some of the costs of the workshops and come and visit Pispala

Good Friday 6.4

15:00 Egg hunt for children- Mäkikatu 37
Easter bunny has hidden some easter eggs. Are you able to find them and reveal the antique story hidden within? Max participants 26

17:00 Opening gathering at Tahmela beach
An initial circle gathering and the distribution of Pispala community diaries.

18:00 Beach Boulevard Cafe, the planting good seeds & Wreath workshop at Kurpitsatalo
The pumpkin house summer café is open for one day.  What would you like to plant? parsley, dill or peace and love?
Bind and decorate your own Wreath, the Vuorenväki ry:s  witches and trolls will be happy to assist you.


21:00 A cry from prolonged joy. Singing hymns at the Rajaportti sauna
Singing hymns in the sauna during Easter is seriously the hottest thing to do. So take a towel and be prepared for an unpredictable cleansing experience.


Better Friday (Saturday) 7.4

10:00 Joga at the Living Room
Suva from the mountains of northern India will be directing his joga session. 5 euros

12:00 Brunch- potluck at the Living Room
Contribute some food to the communal brunch. The atmosphere will be coloured by music from the Musiikkitoteemin youth.

13:30 Clay workshop at the Living Room
Would you see yourself in a new light once you materialise your self concept into visual form. Come and give shape to clay, come and give it life. Come and see if you have something to say during the silent time of Easter.

14:00 Handcraft fair at Hirvitalo
Come and see the results of the Hirvitalo handcraft workshop from the past week. You can bring something of your own to exchange or sell.

15:00 Discussion about the future of Pispala at the Pispala Library
What gets your heart to beat in Pispala? What else Pispala can be? Open discussion.
Bring some of your cloths that you are ready to exchange. The one who seeks will find.

17:00 An Experimental Dinner by a molecular biologist at Hirvitalo
In the menue. Finnish quinoa risotto and and wild vegetable falafel  

18:00 Opening of Sanna's exhibition at Hirvitalo
bring some cloths that you are ready to exchange, the one who seeks will find.

19:00 Magical Teaseremony at the Living Room
Let the tea ceremony revive and revitalise your soul. The dance is linked to the mysteries of Easter. Let our hearts not morn sorrow no more, lets enjoy a cup of tea.

20:00 Lantern workshop at the Living Room
We are creating lanterns out of recycled material.

21:00 Fireshow at the Tahmela Beach

22:15 Lantern parade through Pispala

23:00 Night mass at the Pispala Church
00:30 Potluck party at the church, happenings organized by the local teenagers

maanantai 26. maaliskuuta 2012

Seuraava tapaaminen Keskiviikkona!

Hiphei,
seuraava PPP- tapaaminen Elävän Tulen Olohuoneella keskiviikkona 4.4 päivä kello 18, tervetuloa joka iikka!
Maalataan Pispala-maalaus loppuun ja hoidetaan viimehetken järjestelyt!

Pispalan Pidempi Perjantai Ohjelmaa!

Pispalassa pitkäperjantaikin on pidempi ja englanniksi parempi. Pääsiäisviikonloppuna Pispalan eri yhteisöt tarjoavat aarrekarttavaelluksen, seikkailun eri puolilla mäkeä. Yhteisöjen järjestämissä tapahtumapisteissä pääsee itse osallistumaan, maistamaan Pispalan yhteisöllisyyttä, tutustumaan muihin kylähengen rakentajiin. Luvassa on hienoja jakamisen ja kohtaamisen hetkiä! Ota mukaan roposia työpajojen kulujen kattamiseen ja tule Pispalaan kylään!


PITKÄPERJANTAI 6.4.

15:00 Pääsiäismunien etsintä - Mäkikatu 37
*Pupu on piilottanut pääsiäismunia aitoon pispalaiseen kotipihaan. Löytyvätkö kaikki munat? Mikä vanha tarina niihin on kätketty? Tule auttamaan etsinnöissä. Mukaan mahtuu 26 etsijää.

17:00 Pispalan Pidemmän Perjantain avajaiset - Tahmelan ranta
*Yhteinen alkupiiri ja Pispalan yhteisöllisten päiväkirjojen laittaminen kiertoon. Ihme ja kumma.

18:00 Rantabulevardin kahvila, pääsiäisseppeleen punontaa ja hyvien siementen istutusta Kurpitsatalolla
*Kurpitsatalon kesäkahvila avautuu päiväksi. Millaisia siemeniä sinä haluat istuttaa? persiljaa, tilliä vai rauhaa ja rakkautta villiä?
*Puno ja koristele oma pajuseppele itsesi näköiseksi Vuorenväki ry:n noitien ja peikkojen opastamana ja valmistaudu kevään taikaan!

21:00-23:00 Itku pitkästä ilosta, Veisuilta - Rajaportin saunalla
*Virrenveisuu saunassa on pääsiäisen kuuminta hottia. Ota pyyhe mukaan ja varaudu ennalta arvaamattomaan puhdistautumiselämykseen.

PIDEMPI PERJANTAI (LAUANTAI) 7.4.
 

10:00 Jooga - Elävän Tulen Olohuoneella.
*Koillis-Intian vuoristoalueilta kotoisin olevan Suvan ohjaamaa joogaa. 5€. Kielenä englanti.

12:00 Hiljaisuuden ja Kohtaamisen nyyttäri-brunssi - Elävän Tulen Olohuoneella
*Ruokailua säestävät Musiikkitoteemin nuoret soittajat.

13:30 Eloon herättämisen -savipaja - Olohuoneella
*Tuleeko oivalluksia, kun muotoilee ajatuksia itsestäsi näkyvään muotoon?

14:00 Lankalauantain käsityömarkkinat - Hirvitalolla
*Näytteillä on käsityömonstereita ja muita tuotoksia Hirvitalon edellisen viikon työpajoista. Tapahtumaan voi tuoda mitä tahansa omia juttuja vaihdettavaksi tai myytäväksi.

15:00 Sukupolvien välinen keskustelutilaisuus - Pispalan Kirjastolla
*Mikä saa sinun sydämesi sykkimään Pispalassa? Mitä muuta Pispala voisi olla?
Yhteenkokoontuminen ajatuksista Pispalan nykyisyydestä ja tulevaisuudesta. Kaikille kylän näkökulmille ja äänille avoin tilaisuus, jossa käytetään luovia menetelmiä teemojen puimiseen pienryhmissä. Ajatukset kasataan yhteen luomaan pohjaa rakentavalle muutokselle.

17:00 Molekyylibiologin kokeellinen päivällinen - Hirvitalolla
mm. Quinoa-sitruunaruoho risottoa ja villivihannes-tomaatti falafeleja


18:00 Sanna Konolan Vaateinterventio -näyttelyn avajaiset - Hirvitalolla
*Tuo vaatteitasi joita olet valmis vaihtamaan ja valmistaudu väliintuloon. Etsivä löytää.

19:00 Maaginen Teeseremonia - Elävän Tulen Olohuoneella
*Anna Teeseremonian uudistaa ja virkistää sielusi. Maagisen Teeseremonian tanssi yhdistyy pääsiäisen salaisuuteen. Älköön sydämemme olko murheelliset, nauttikaamme kupillinen teetä!

20.00 Lyhtypaja - - Elävän Tulen Olohuoneella
*Rakennetaan tuikkulyhty kierrätysmateriaalista

21:00 Maailman synty - neljä elementtiä -tulispektaakkeli - Tahmelan rannassa

22:15 Riemuisa lyhtykulkue - Tahmelan ranta - Pispalan kadut - Pispalan kirkko 

23:00 Pääsiäisyön messu - Pispalan kirkko
*Voitto kotiin - Nuorten aikuisten Varikko-yhteisön ja Hanujen, Harjun nuorten, järjestämässä tunnelmallisessa yömessussa pääset juhlistamaan Kristuksen voittoa kuolemasta.

00:30 Muutaman tunnin paaston lopettajaiset - Nyyttärit - Pispalan kirkossa
* Koko Pispalan kirkko muodostuu yhdeksi isoksi juhlimispaikaksi. Tiedossa on open stagea, pelejä, yhdessäoloa, ruokaa, yllätyksiä ja paljon muuta.
*Yön ruokailu toteutetaan "nyyttäri"-periaattella joten voit
tuoda mukanasi haluamaasi syötävää.


Aikaisemmin viikolla tapahtuu:

Open Craft Workshop 1. - 05.4 (14.00-19.00) Hirvitalolla
Jodie Baltazar (Puola/USA)
*Osallistavaa tekstiilitaidetta vanhoista ja löydetyistä materiaaleista. Viikolla mm. kunnostetaan ja tuunataan teräsrakenteinen munanmuotoinen kyläkeinu. Loppusijoituspaikkaa etsitään.
Ota mukaan vanhoja mieluiten villaisia tai puuvillaisia lankoja ja vaatteita. Jodie on paikalla päivittäin klo 17.00-19.00.

perjantai 23. maaliskuuta 2012

Seuraava PPP kokoontuminen on keskiviikkona 25.3 klo 18:00 Elävän Tulen Olohuoneella, Henkien Kätkemän Teeehuoneen ohella. Silloin pistetään julisteet ja flaijerit jakoon ja organisoidaan käytännönjärjestelyjä. Tervetuloa!

lauantai 17. maaliskuuta 2012


Seuraava PPP-kokoontuminen on MA 19.3. klo 18 Keltaisessa talossa. Tervetuloa mukaan meininkiin, vaikka se olisi ensimmäinen kertasi. Ohjelmassa on mm. Pispalan kartan maalaus loppuun ja suunnitelmien hiominen. 

TO 22.3 kokoonnumme Hirvitalolle klo 18 lyömään ohjelma-aikataulun lukkoon ja valmistelemaan esitettä.



lauantai 10. maaliskuuta 2012

Seuraava tapaaminen Kirjastotalolla!

Moikka,
Pispalan Pidempi Perjantain järjestäjien seuraava tapaaminen Pispalan Kirjastotalolla torstaina 15.3. kello 18 alkaen, tervetuloa ideoinesi mukaan!

lauantai 3. maaliskuuta 2012

Seuraava tapaaminen Keltaisessa talossa!

Tapahtuman seuraava tapaaminen on Keltaisella talolla ensi torstaina 8.3. kello 16 alkaen, jossa tehdään Pispalan karttaa ja jatketaan suunnittelua, Tervetuloa!

torstai 23. helmikuuta 2012

Kutsu tapahtuman järjestämisestä kiinnostuneille yhteisöille ja ihmisille!

 Tulevaisuuden Luomiskertomus leirillä syntyi yhteistyöidea kaikkien pispalan eri yhdistysten ja tahojen yhteyksien avaamiseksi ja vahvistamisesksi uudella tapahtumalla nimeltään Pispalan Pidempi Perjantai. Ideana on luoda uusi tapahtuma Pispalaan, joka vähentäisi ennakkoluuloja ja lisäisi vuorovaikutusta ja yhteistyötä koko Pispalassa entisestään. Alustava idea on kysyä eri Pispalan eri yhteisöiltä mitä he haluaisivat antaa lahjaksi koko (Pispalan) yhteisölle? ja muodostaa näistä eräänlainen aarrekarttavaellus, jossa olisi peräjälkeen erilaisia ohjelmia eri yhteisöjen tiloissa ja julkisilla paikoilla. Ensimmäinen tapahtuma olisi 6-7.4 pääsiäisaikaan. Tarkoitus ei ole teettää ylimääräistä työtä kellään vaan yhteisöt voisivat tehdä sitä mitä yleensä tekevätkin ja esitellä toimintaansa mahdollisimman vuorovaikutteisesti, toki uusia ideoita ja ohjelmaa voi valmistella teeman mukaisesti. Yhteisöllisyys on kantava teema koko tapahtumaidealle. Jatkossa yhteistyöstä voi syntyä lisää hienoja jakamisen ja kohtaamisen hetkiä!


Ideoita otetaan vastaan ja olennainen osa tätä yhteisöllisyyttä on kokoustapaamiset vuoroin eri yhteisöjen tiloissa. Ensimmäinen tapaaminen järjestettiin Elävän Tulen Olohuoneella 23.2 ja seuraavan kerran tapaamme to 1.3 klo 18 alkaen Pispalan Kirkolla. Tervetuloa mukaan! 

Lisäinfoa: 

Omar Truco Kallonen
p.0504602944

 Johanna Kerovuori
  p.0400579969